Olet täällä

Elenia jatkaa Pirkanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla sähköverkon ilmajohtojen vierimetsien hoitoa

Yhteydenotot metsänomistajiin loppuvuoden aikana, hakkuut alkuun joulukuussa

Elenia jatkaa Pirkanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla sähköverkkonsa ilmajohtojen vierimetsien hoitoa harvennushakkuilla ja taimikkojen raivauksella. Suunnitelman mukaan yhtiö hoitaa vuoteen 2020 saakka vuosittain 1000 kilometriä sähköverkon vierimetsää. Sähköjohtojen johtoalueiden vierimetsien hoidolla ennaltaehkäistään sähkökatkoja. 

”Vähennämme pitkävaikutteisesti ilmajohtojen läheisyydessä kasvavan puuston sähkölinjalle aiheuttamia riskejä. Puustoa käsitellään turvallisesti metsänhoitosuositusten mukaiseen kuntoon, jolloin hyvin hoidetun metsän tuottoarvo paranee ja samalla se kasvaa hoitamatonta metsää paremmin kestämään lumen painoa ja tuulten riepotuksia”, kertoo maankäyttöpäällikkö Sanni Harala Eleniasta.

Urakoinnista Elenialle vastaa Pirkanmaalla ja Hämeessä Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy, Keski-Suomessa Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ja Otso Metsäpalvelut Oy sekä Pohjois-Pohjanmaalla MHY Keski-Suomi.

”Vuoden 2018 hankkeet keskittyvät 20 kilovoltin sähköverkkoon. Hoidettavia johto-osuuksia on yhteensä 1000 kilometriä. Yhteydenotot metsänomistajiin hoidetaan loppuvuoden aikana. Harvennushakkuut ja taimikonhoito aloitetaan nyt tämän vuoden joulukuussa ja ne jatkuvat maaliskuulle 2019 saakka”, Harala jatkaa. 

Hämeessä vierimetsiä hoidetaan kaikkiaan noin 100 kilometriä Asikkalassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Padasjoella ja Pälkäneellä. Vastaava määrä on käsittelyssä Pirkanmaalla Juupajoella, Jämsässä, Mänttä-Vilppulassa, Orivedellä ja Ruovedellä.

Keski-Suomessa vierimetsiä tulee työn alle kaikkiaan noin 200 kilometriä Jyväskylän, Jämsän, Keuruun, Kuhmoisten, Petäjäveden ja Uuraisten kunnissa ja noin 300 kilometriä Laukaan, Äänekosken ja Viitasaaren alueella sekä noin 200 kilometriä Karstulan, Kinnulan, Kivijärven, Perhon, Saarijärven, Soinin, Vetelin ja Ähtärin alueella.

Pohjois-Pohjanmaalla sähköverkon vierimetsiä hoidetaan yhteensä noin 200 kilometriä Haapajärven, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kunnissa.

”Nyt valituissa kohteissa on ollut myrskyjen tai lumikuormien aiheuttamia sähkökatkoja, niihin ei ole tulossa maakaapelointia lähivuosina ja alueella on laajalti kotitalouksia tai muuta sähkön käyttöä, Harala toteaa.

Ei kustannuksia metsänomistajalle
”Kasvustoa hoidetaan ilmajohtojen varsinaisen johtoalueen ulkopuolella. Siksi jokaiseen metsänomistajaan otetaan yhteys ensin kirjeellä, minkä jälkeen urakoitsijamme sopivat yksityiskohdista suorin yhteyksin”, Harala jatkaa.

Tähän mennessä Elenia on hoitanut sähköverkon vierimetsiä yhteensä 1600 kilometriä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Yhteistyö metsänomistajien kanssa on sujunut hyvin.

Metsänomistajille tarjotaan mahdollisuutta osallistua yhteismyyntiin, jolloin he saavat kaadetuista puista kilpailukykyisen hinnan. Elenia suorittaa hakkuut ja taimikonhoidon kustannuksellaan eikä niistä synny metsänomistajalle kustannuksia. Hakkuut tehdään pääsääntöisesti koneellisesti ja taimikonhoito metsurityönä. Urakoitsijat valitsevat kohteeseen sopivan toteutustavan.

Johtoalueiden perusraivaus etenee jatkuvasti
Sähköverkon johtoalueiden raivaus on osa Elenian jatkuvaa sähköverkon perushuoltoa. Tänä vuonna Elenia raivaa sähköverkkonsa johtoalueita lähes 6000 kilometriä ja vuoden 2018 aikana raivausmäärä ylittää 6000 kilometriä. Raivauksista tiedotetaan paikallislehdissä ja taajamissa. Raivauksista jaetaan myös tiedotteita postilaatikoihin. Raivauksiin ja vierimetsäkohteisiin voi tutustua osoitteessa: http://www.elenia.fi/sahko/raivauskartta