Olet täällä

Lähes kaikilla sähköt tiistaiaamuna – lentotarkastukset jatkuvat

Elenian sähköverkossa on maanantai-illan ja tiistain vastaisena yönä vielä kuntoon laitettavana reilu 300 kilometriä keskijännitteistä runkoverkkoa. Samaan aikaan korjaustyöt etenevät pienjänniteverkossa. Tiistaina jatkuvat lentotarkastukset sähköverkkoa lumikuorman vuoksi uhkaavien puustojen paikantamiseksi.  

Illalla klo 19.30 aikaan sähköttä oli alle 3000 asiakasta. Vaikein sähkökatkotilanne on ollut maanantaina Jämsän Länkipohjassa. Alueella lumikuorma on taivuttanut kumoon mittavan määrä puustoa, jota on ollut lumesta raivaamassa metsureiden rinnalla motoja.

Kaikkiaan maanantaina sähkökatkojen korjauksessa töitä on tehnyt yli 400 asentajaa ja metsuria maastossa, muissa tehtävissä noin sata henkeä, esimerkiksi Elenian käyttökeskuksessa ja asiakaspalvelussa.

Tavoite on saada tiistai-aamuun mennessä lähes kaikille kotitalouksille sähköt. Tämän jälkeen työ jatkuu mökkialueilla sekä metsästä taipuvien sähköverkkoa uhkaavien puiden poistolla.

Olemme pahoillamme keskelle Elenian verkkoaluetta syntyneen tykkylumitilanteen aiheuttamista pitkistä sähkökatkoista ja niiden aiheuttamista ongelmista.

Kiitämme asiakkaitamme, urakoitsijoittemme asentajia ja muuta henkilöstöä, kuntia, pelastuslaitoksia, teleoperaattoreita sekä kaikkia kanssamme töitä tehneitä yhteistyöstä ja kärsivällisyydestä.