Olet täällä

Sähkökatkojen tilannekatsaus klo 11.30: Myrskytuuli jatkuu

Sähkökatkot jatkuvat päivän mittaan Elenian alueella erityisesti Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Sääennusteen mukaan tuuli voi vielä päivän aikana voimistua ja sähköverkkoon tulee uusia vikoja myrskyisten puuskien vuoksi jatkuvasti lisää. Toistaiseksi sähköverkon vauriot eivät ole olleet erityisen pahoja. Paikoitellen puita on kuitenkin kaatunut runsaasti ja niitä kaatuu edelleen.

Kello yhdentoista aikaan sähköttömiä asiakkaita oli Elenian alueella noin 17 000. Sähköttömien asiakkaitten määrää kunnittain voi seurata karttapalvelussa.  Yleisradion maakuntaradiot ja muu media kertovat tilanteen muutoksista.  Siirry kartalle

Päivälle on luvattu todella kovia tuulia Kymenlaaksoon ja sieltä länteen, joten Itä-Hämeeessa sekä Padasjoen, Lammin ja Janakkalan seuduilla tulee yhä lisää vikoja sähköverkkoon.

Helikopteri mukaan vianpaikantamiseen Päijät-Hämeessä

Kovasta tuulesta huolimatta saamme Päijät-Hämeessä helikopterin mukaan paikantamaan vikapaikkoja. Helikopteri lentää sään salliessa valoisan ajan.