Olet täällä

Sähkökatkotilanne laajentunut lauantai-illan aikana lumentulon vuoksi

Lauantai-illan aikana alueilla, joilla puuston lumikuormat ovat aiheuttaneet vakavia ja pitkiä sähkökatkoja, on tilanne laajentunut lumentulon jatkuessa. Samaan aikaan sää on pakastunut ja aiemmin märkänä satanut lumi on jäätymässä puustoon, mikä vaikeuttaa viankorjausta.

Sähkökatkojen korjaustyö jatkuu läpi yön erittäin vaativissa olosuhteissa pimeässä ja lumessa. Sääennusteen mukaan lunta on tulossa lisää mahdollisesti maanantaihin saakka laajoilla alueilla keskellä eteläistä Suomea noin 10 sentin verran ja Orivesi-Ruovesi-Jyväskylä akselilla jopa 15-20 senttiä.

Asentajat maastosta ovat kertoneet, että monin paikoin jo kertaalleen kuntoon saaduilla johto-osuuksilla on jouduttu raivausta tekemään uudelleen uusien puiden pettäessä lumikuorman alla. Raivauksessa on mukana motoja ja huomenna valoisan aikaan helikoptereita, joissa roikkuu raivaussaha tai lumenpudotuspaalu. Lauantain lentotarkastuksissa tuli tietoa lähes 570 vikapaikasta ja tuhansista johdoille taipuvista puista.

Lauantaina ilta yhdeksän aikaan Elenian alueella oli sähköttä yli 37 000 asiakasta, heistä noin 18 000 Pirkanmaalla ja noin 12 000 Keski-Suomessa, jonne sähkökatkoalueet ovat illan mittaan laajentuneet lumentulon vuoksi.

Sähkökatkokartoilta tilannetietoa

Elenian sähkökatkotilannetta voi seurata osoitteessa: www.elenia.fi/sahkokatkokartta
Kaikkien yhtiöiden sähkökatkoista saa kokonaiskuvan täältä: http://sahko.hylly.org/#/nyt
Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat: www.energia.fi/hairiokartta

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.