Asiakaslupaukset, osa 6: Elenia Aina -palvelun Kulutusvahti seuraa sähkönkulutusta puolestasi

Kodin sähkönkulutus on helpompi pitää järkevällä tasolla, kun siitä on tarjolla riittävän yksityiskohtaista tietoa. Kulutusvahti säästää asiakasta yllätyksiltä, sillä se hälyttää kulutuksen muutoksista tai jos tietty euromääräinen raja on lähestymässä.

Vaikka Elenia Aina -verkkopalvelussa on helppo hoitaa monenlaisia asioita, useimmat asiakkaat kirjautuvat palveluun seuratakseen energiankulutustaan, mikä onkin koko palvelun perusta. Yksi palvelun uusimmista ominaisuuksista on kulutusvahti. Se palvelee asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita energian ja rahan säästämisestä.

Elenia Ainassa asiakas voi seurata sähkönkulutustaan tarkasti tunnin, päivän, viikon, kuukauden tai vaikka vuoden ajalta. Kulutukselle voi asettaa rajoja, joiden ylittäminen tai alittaminen antaa hälytyksen.

- Asiakas voi asettaa kulutusvahdin seuraamaan kahta asiaa. Ensimmäinen on kulutus euroissa: kun asiakkaan asettama kulutusraja lähestyy, asiakas saa siitä tiedon sähköpostilla tai tekstiviestillä, kertoo Elenian sidosryhmäpäällikkö Jarno Lindén.

- Toinen asia, jota kulutusvahti voi seurata, on kulutus verrattuna edelliseen ajanjaksoon: asiakas määrittelee itse, miten paljon kulutus voi nousta tai laskea, ja jos raja ylittyy, kulutusvahti hälyttää.

Jos asiakkaalla on sekä koti että mökki Elenian verkossa, hän voi asettaa molempiin omat kulutusvahdit. Vahti auttaa myös valvomaan talvisaikaan tyhjillään olevaa mökkiä.

- Sähköä käyttävän laitteen rikkoutuminen mökillä näkyy kulutuksessa. Ja jos vaikka ikkuna on mennyt rikki tai rikottu, peruslämmön ylläpitäminen vaatii enemmän energiaa, mikä näkyy kulutuksessa. Kulutusvahtia kannattaa tutkia ja miettiä, millaisesta tiedosta on itselle parhaiten hyötyä.

Tarkalle kulutustiedolle on kysyntää

Elenian asiakkaat ovat aiemmin saaneet vain kuukausiraportin, jossa heidän sähkönkulutustaan verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Lyhyemmän syklin kulutustiedoille on kuitenkin ollut kysyntää.

- Tarkemmasta tiedosta asiakas näkee helpommin, onko kulutuksessa piikkejä tai notkahduksia. Meiltä kysytään energiansäästövinkkejä ja haluamme itsekin neuvoa asiakkaita energian ja ympäristön säästämisessä, Lindén sanoo.

Elenia uudistaa parhaillaan sähkönkulutuksen älykästä mittausjärjestelmäänsä ja vaihtaa asiakkaittensa sähkömittareita seuraavan sukupolven älymittareihin. Ne tarjoavat entistä reaaliaikaisempaa kulutustietoa, jonka avulla asiakkaat pystyvät säätelemään omaa kulutustaan.

Mitä muuta uutta palvelussa on luvassa tulevaisuudessa?

- Tulevaisuuteen vaikuttaa erityisesti yhteiskunnan ja arjen kasvava sähköistyminen, esimerkiksi se, kuinka nopeasti sähköautot yleistyvät Suomessa tai kuinka paljon kotien katoille tulee lisää aurinkopaneeleita. Osana menossa olevaa energiamurrosta kehitämme ja uudistamme vastuullisesti palveluitamme niin, että asiakkaat saavat niistä parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Piirroskuva asiakaslupauksista