Pohditko sähköauton lataamista kotona?

Sähköauton lataus kotona säästää aikaa, vaivaa ja oikein ajoitettuna myös rahaa. Kun hoitaa latauksen yöllä, osallistuu samalla sähkönkäytön kulutushuippujen tasaamiseen. Siitä hyötyvät kaikki.

Sähköautoilu on hypännyt valtavan kasvuloikan viime vuosina. Kasvun odotetaan viisinkertaistuvan Suomen nykyisistä noin 140 000 sähköautosta vuoteen 2030 mennessä.

− Teknisesti sähköautojen kehitys on ollut huima. Nykyisillä autoilla voi jo vetää raskaita peräkärryjä ja ajaa Lappiin asti, Energiateollisuus ry:n sähköisen liikenteen asiantuntija Tuukka Heikkilä kertoo.

Sähköautot tuottavat kaikkein vähiten päästöjä ja ympäristövaikutuksia.

− Yksi kilowattitunti sähköä sähköautossa säästää nelinkertaisesti energiaa muualla.

Sähköautot kuluttavat vähiten energiaa, sillä sähkö on energiatehokkain käyttövoima.

− Kaikkein kätevin tapa yhteiskunnallisesti on ladata jokainen sähköauto lähellä pysäköintipaikkaa eli tavallisesti kotipihalla, Heikkilä korostaa. Kotilatauksen rinnalla suuritehoisia latausmahdollisuuksia on tarjolla koko maassa.

Kun sähköauton lataa kotipihalla, ei kulu aikaa lähtemisen vaivaa latausasemalle.

Säästöä yölatauksella

Kotilatausta suunnitellessa pitää huomioida latausratkaisun turvallisuus ja helppokäyttöisyys.

− Palovaaran vuoksi ei jatkuvaan sähköauton lataukseen voi käyttää tavallista pistorasiaa, sillä niitä ei ole mitoitettu pitkäaikaiseen kuormitukseen, Elenian tuotepäällikkö Riku Minkkinen painottaa.

Kun sähköauton lataa kotipihalla, ei kulu aikaa lähtemisen vaivaa latausasemalle.

− Parhaan säästön saa, kun auton latauksen ajoittaa edullisen sähkön aikaan eli yöhön.

Yösähkön käyttö on merkityksellistä myös siksi, että se tasaa sähkön kulutusta ja vähentää yhteiskunnan sähkönkulutushuippuja. Lataamisen kustannukset riippuvat sähköautosta ja -sopimuksesta.

− Sähköauton lataus maksaa bensaa vähemmän, Minkkinen toteaa.

Kätevyyttä kotilatauksella

Kotiin latauspiste kannattaa asentaa helppouden vuoksi.

− Ensin on mietittävä, minkä tehoinen latauslaite sähköautolle sopii. Sen jälkeen pitää laskea riittääkö oman sähköliittymän tehot, Minkkinen toteaa.

Tätä varten Elenia on kehittänyt kätevän palvelun. Oman kodin tehon riittävyyden voi helposti testata laskurilla Elenia Aina -palvelussa.

− Sen jälkeen sopivan latauslaitteen asennus on sähköasentajan työtä. Tätä varten laskuristamme saa kätevästi tiedot millaisen latauspisteen kotiin voi asentaa. Kustannuksiltaan laitteen ja asennuksen saa jo varsin kohtuuhintaan, Elenian tuotepäällikkö summaa.

Elenia Ainan latauslaskuri toimii verkkopalveluyhtiö Elenian alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Sähköauton lataaminen kotona on kätevää ja yöaikaan myös edullisempaa.