Olet täällä

Ahveniston sairaalan lämmitysratkaisuksi vastuullinen, varma ja paikallinen kaukolämpö

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin uuden Hämeenlinnan Ahvenistolle sijoittuvan sairaalan, eli tuttavallisemmin Assin, lämmitysratkaisua koskeva sopimus allekirjoitettiin tänään. Sopimuksella Elenia Lämpö toimittaa kaukolämpöä uuteen sairaalaan ja sen rakennustyöhön 1.10.2020 lähtien. Uuden sairaalan arvioidaan valmistuvan vuosina 2024–2025.

”Allianssi tarkasteli lämmitysratkaisun vaihtoehtoina kaukolämmön lisäksi maakaasu-, vesi-ilmalämpöpumppu- sekä maalämpöperusteista ratkaisua, mutta vertailussa kaukolämmön edut eli riippumattomuus yhdestä polttoaineesta, hyvä toimintavarmuus, lämmityksen energiatehokkuus sekä edulliset investointikustannukset veivät selkeän voiton”, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tekninen johtaja Ville Vuorijärvi.

”Olemme tyytyväisiä, että saamme yhden tärkeän kulmakiven paikoilleen tulevaisuuden sairaalan kehittämisessä. Elenia Lämpö on meille tuttu ja luotettava paikallinen kumppani jo nykyisen sairaalakiinteistön osalta”, KHSHP:n johtaja Seppo Ranta kiittää.

Elenia Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Matti Tynjälä on niin ikään tyytyväinen yhteistyön jatkumiseen.
”Meillä on pitkäaikainen kumppanuus lämmityksen hoitamisessa, tunnemme asiakkaan ja tämän toiminnan sekä tarpeet hyvin. Kuten allianssin tekemissä selvityksissä todettiin, kaukolämpö on erittäin toimitusvarma ja luotettava lämmitystapa.”
Tynjälä painottaa myös kaukolämmön vastuullisuutta:
”Keskussairaalaan tuotettava lämpö on sataprosenttisesti puupohjaisilla polttoaineilla tuotettua lämpöä, mikä tuotetaan lähellä asiakasta ja työllistäen paikallisesti koko tuotantoketjun lävitse. Tulevaisuuden modernin sairaalan lämmön tarve arvioidaan selvästi nykyistä pienemmäksi, mikä vapauttaa käyttökuluja muihin tarpeisiin – haluamme myös jatkossa toimia asiakkaan kumppanina, toteuttaen yhdessä energian käyttöä tehostavia toimenpiteitä.”

Lue koko tiedote täältä: