Elenia investoi sähkönjakelun varmuuteen tänä vuonna reilut 160 miljoonaa euroa

Elenian investointiohjelma sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi etenee suunnitellusti. Tämän vuoden investoinnit sähköverkkoon ovat reilut 160 miljoonaa euroa. Verkon uudistushankkeet jakautuvat yhtiön koko alueelle Kanta- ja Päijät-Hämeeseen, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Investointiohjelma parantaa sähköjakelun varmuutta Elenian uudistaessa ikääntynyttä sähköverkkoa säävarmaksi tänä vuonna noin 3500 kilometriä. Tämän vuoden aikana yli 20 000 Elenian asiakasta tulee uuden säävarman verkon piiriin. Verkon rakennushankkeet työllistävät satoja ammattilaisia yhtiön verkkoalueen kaikissa maakunnissa.

Elenian 430 000 asiakasta palvelee 74 000 kilometriä sähköverkkoa, josta säävarmaa on nyt noin puolet ja 75 prosenttia vuonna 2028. Tällöin Elenian asiakkaiden keskimääräinen vuotuinen keskeytysaika jää alle 30 minuuttiin. Elenian aloittaessa ikääntyneen sähköverkon uudistamisen vuonna 2009 oli maakaapelointiaste alle 20 prosenttia.