Olet täällä

Elenia Lämpö ja HJS jatkavat yhteistyötä junioritoiminnan tukemiseksi

Elenia Lämpö jatkaa Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pääyhteistyökumppanina vuosina 2019-2021. Yhteistyösopimuksella tuetaan erityisesti jalkapalloseuran junioritoimintaa.

Elenia Lämmön sponsorointiyhteistyön perustana ovat Elenian arvot: Asiakasta lähellä, vastuullinen kumppani, yhdessä aikaansaaminen ja rohkeus uudistua. Yhteistyössä keskitytään lasten ja nuorten liikuntaan, ympäristöön, kulttuuriin sekä perheiden paremman arjen tukemiseen.

”Yhteistyö HJS:n kanssa on meille Hämeenlinnan alueella merkittävä sponsorointikohde. Jalkapalloa pelaa alueellamme satoja lapsia ja nuoria, ja olemme iloisia, että voimme osaltamme auttaa laadukkaassa harrastustoiminnassa. Elenia-peliliigasta on tullut jo perinne, jossa poika- ja tyttöjoukkueet pääsevät testaamaan taitojaan. Pyrimme pitkäaikaisiin ja kehittyviin kumppanuussuhteisiin ja yhteistyösopimuksen jatkaminen on luontevaa ja arvojemme mukaista.”, kertoo viestintäpäällikkö Hanna Sauroja Elenia Lämmöstä.

”Elenia Lämmön ja HJS:n kumppanuus elää ja voi hyvin. Yhteinen arvopohja luo edellytykset toimivalle kumppanuudelle. Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen kumppanuuteen ja sen edelleen kehittämiseen hyvässä yhteistyön hengessä. Nyt tehdyn kolmivuotisen sopimuskauden aikana tuomme uusia elementtejä yhteistyöhön.”, sanoo Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kumppanuuksista vastaava HJS Akatemia ry:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

Lisätietoja:

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry  HJS Akatemia ry:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman
   puh. 044 2352435, ville.dahlman@hjs.fi

Elenia Lämpö Oy viestintäpäällikkö Hanna Sauroja
puh. 040 500 4350, hanna.sauroja@elenia.fi