Olet täällä

Elenia laajentaa valokuituverkon rakentamista Nokialla

Elenia laajentaa valokuituverkon rakentamista Nokialla säävarman sähköverkon rakentamisen yhteydessä. Yhtiö on aiemmin tänä vuonna pilotoinut valokuituverkon rakentamista Pirkanmaalla Nokialla ja Akaassa. Syksyn aikana Elenian valokuiturakentaminen on alkamassa myös Kangasalla.

Elenia Palvelut Oy toimii tilaajana Nokian valokuiturakentamisessa ja yhtiön kumppanina jatkaa Elisa. Uusi valokuituverkon rakentamisalue on Tottijärvi – Sorva, jonne on tulossa valokuituverkkoa reilut 30 kilometriä.

Kohteiden myynti asukkaille alkaa lokakuussa. Elenia ottaa asiakkaisiin suoraan yhteyttä tällä alueella. Valokuiturakentamisen tarkka alue löytyy osoitteesta  https://kuitu.elenia.fi/

”Luonnollisesti valokuiturakentamisen toteutumiseen vaikuttaa se, että asiakkaita saadaan mukaan riittävästi”, sanoo toimitusjohtaja Ville Sihvola Elenia Palvelut Oy:stä.

Asiakkaat saavat liittymät käyttöön ensi vuonna. Lasku liittymästä tulee asiakkaille vasta työn valmistuttua. Kuituliittymän kampanjahinta yksityisasiakkaille on 2 190 euroa.

Elenia on vuosia tehnyt laajaa yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa sähkö- ja valokuituverkon yhteisrakentamisessa. Elenia toteuttaa valokuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon rakentamisen yhteydessä osallistuakseen Suomen digitaalisen infrastruktuuristrategian tavoitteiden saavuttamiseen.

”Maakaapeloidessamme sähköverkkoa keskeisenä tavoitteenamme on ollut saada valokuiturakentajia mukaan. Nyt toteutamme jollain alueilla myös itsenäisesti valokuiturakentamista. Valokuitumme mahdollistaa haja-asutusalueilla aiempaa useammalle asiakkaalle tehokkaammat nettiyhteydet,” toteaa Sihvola.

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi viime vuonna Suomen digitaalisen infrastruktuurin strategian 2025. Sen tavoitteena on nostaa Suomi tietoliikenneverkkojen kärkimaaksi. Tämän tavoitteen toteuttaminen vaatii sekä langattomien että valokuituverkkojen laajentamista ja kehittämistä myös haja-asutusalueilla.

Kuituverkon kehitystyön ohessa Elenia jatkaa yhteisrakentamishankkeita kuntien, kuituoperaattoreiden ja muiden infrarakentajien kanssa.