Elenia palkitsi kumppaneitaan vuoden 2022 laadukkaasta turvallisuustyöstä

Elenian urakoitsijakumppaneilleen järjestämä vuoden 2022 turvallisuuskampanja nosti esiin aktiivista ja laadukasta työturvallisuustyötä tekeviä kumppaneitamme. Kampanjassa palkittiin kolme kumppaniyritystä: JTT Power Oy, Elite Group ja Exsane Oy.

Elenia on järjestänyt urakoitsijakumppaneilleen usean vuoden ajan turvallisuuskampanjan, jonka tavoitteena on edistää yhteisten turvallisuustavoitteiden toteutumista. Kampanjassa seurataan hyvän turvallisuuskulttuurin ja turvallisuusjohtamisen peruselementtien, kuten turvallisuushavainnoinnin ja Safety Walkien, toteutumista kalenterivuoden aikana. Kampanja kannustaa jatkuvaan tiedonvälitykseen ja työturvallisuuden kehittämiseen.

”Kampanja ohjaa niin Eleniaa kuin kumppaneitamme tekemään yhteisten tavoitteidemme mukaista käytännönläheistä ja arkipäiväistä turvallisuustyötä. Tähtäimessämme on se, että jokainen Elenian töissä oleva pääsee joka päivä terveenä kotiin", toteaa Elenian turvallisuuspäällikkö Turo Ihonen.

Elenian vuoden 2022 turvallisuuskampanjan ensimmäisen sijan saavutti JTT Power Oy. Toiseksi kampanjassa sijoittui Elite Group ja kolmanneksi Exsane Oy.

”Kaikki kampanjassa palkitut yritykset suoriutuivat töistään ilman poissaoloon johtaneita tapaturmia ja sähkötapaturmia. Yrityksien työntekijät olivat aktiivisia havainnoimaan turvallisuutta ja turvallisuudesta keskusteltiin säännöllisesti niin maastossa kuin pöydän ääressäkin", perustelee Elenian turvallisuusinsinööri Mikko Kapanen.

Terveiset palkituilta kumppaneilta

JTT Power Oy:n turvallisuuspäällikkö Timo Oikarinen ja muita yrityksen edustajia

”Vuonna 2022 kerroimme aktiivisesti tekemästämme turvallisuustyöstä. Yhteiskunnan turvallisuustietoisuuden lisäännyttyä ohikulkijatkin toimivat tarkkailevina silmäpareina, joten on tärkeää, että työmme ja työmaamme ovat turvallisia jatkuvasti”, toteaa JTT Power Oy:n turvallisuuspäällikkö Timo Oikarinen (kuvassa vasemmalla). Kuvassa myös Jani Oikarinen (keskellä) ja Valtteri Lampinen (oikealla).

Elite Oy:n projektipäällikkö Mikko Riikonen ja muita yrityksen edustajia

"Koko porukan yhteistoiminta turvallisuuden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi oli suurin vaikuttava tekijä onnistumisessa. Niin kaivinkonekuskit, sähköasentajat kuin työnjohtajatkin tekevät vaikuttavaa turvallisuustyötä joka päivä", kertoo projektipäällikkö Mikko Riikonen Elite Groupista (kuvassa vasemmalla). Kuvassa myös Sami Holmström.

Exsane Oy:n toimitusjohtaja Jukka Samola ja muita yrityksen edustajia

"Avoin turvallisuuskulttuuri ja koko henkilöstön pitkäjänteinen sitoutuminen on meillä huipputasoa. Vuonna 2022 meille myönnettiin työterveys- ja työturvallisuuden johtamisjärjestelmän ISO 45001 sertifikaatti, jonka saamiseksi tarkastelimme ja kehitimme turvallisuusprosessejamme", toteaa Exsane Oy:n toimitusjohtaja Jukka Samola (kuvassa vasemmalla). Kuvassa myös Anne Salminen (keskellä) ja Lasse Kaivola (oikealla)