Olet täällä

Elenia pilotoi valokuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon yhteydessä Akaassa ja Nokialla

Elenia on suunnittelemassa valokuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon rakentamisen yhteydessä. Yhtiö pilotoi valokuituverkkoa tänä keväänä Akaassa kolmella alueella kumppanina Telia ja Nokialla yhdellä alueella kumppanina Elisa.

Elenia Palvelut Oy toimii tilaajana pilottihankkeissa, joissa rakennetaan kuituverkkoa keväästä lähtien Akaassa Taipale-Raidisto alueilta Kylmäkosken suuntaan, Toijalan keskustan itäpuolella alueilla Kurvola-Pakinpää-Hinkka-Ketunpesät ja itään Tyrisevään saakka sekä Kylmäkosken aseman seudulta pohjoiseen Kuusjoelle ja eteläpuolella Jokikulmaan. Nokialla valokuituverkkoa tulee muun muassa Siuron valtatien varrella Penttilän ja Korvolan alueilla.

Elenia ottaa asiakkaisiin suoraan yhteyttä niillä alueilla, joille se rakentaa valokuituverkkoa. Valokuiturakentamisen tarkat alueet löytyvät osoitteesta kuitu.elenia.fi 
Elenia on vuosia tehnyt laajaa yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa sähkö- ja valokuituverkon yhteisrakentamisessa. Kaikkia yhteisrakentamisen mahdollisuuksia ei haja-asutusalueilla kuitenkaan ole voitu täysimittaisesti hyödyntää Elenian maakaapeloidessa sähköverkkoa. Elenia suunnittelee oman kuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon rakentamisen yhteydessä osallistuakseen Suomen digitaalisen infrastruktuuristrategian tavoitteiden saavuttamiseen.

”Maakaapeloidessamme sähköverkkoa keskeisenä tavoitteenamme on ollut saada valokuiturakentajia mukaan. Aikataulut ja muut tekijät eivät aina kohtaa, ja siksi suunnittelemme nyt omaa avausta valokuituverkkoihin. Voisimme näin osaltamme edistää digitaalista kehitystä. Valokuitumme mahdollistaisi haja-asutusalueilla aiempaa useammalle asiakkaalle tehokkaammat nettiyhteydet,” sanoo toimitusjohtaja Ville Sihvola Elenia Palvelut Oy:stä.

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi viime vuonna Suomen digitaalisen infrastruktuurin strategian 2025. Sen tavoitteena on nostaa Suomi tietoliikenneverkkojen kärkimaaksi. Tämän tavoitteen toteuttaminen vaatii sekä langattomien että valokuituverkkojen laajentamista ja kehittämistä myös haja-asutusalueilla.

Akaan ja Nokian valokuituliittymien myynti alkaa maaliskuussa
”Asiakkaille nettipalveluita tarjoavia kumppaneita Elenialla on kaksi, jotta saamme kokemuksia uudenlaisesta yhteistyöstä. Valtakunnallisesti vahvoilla Elisalla ja Telialla on molemmilla monipuoliset palvelut. Heidän kanssaan voisimme tehdä yhteistyötä koko Elenian verkkoalueella. Päätöksen kuituverkon laajemmasta rakentamisesta teemme näiden ensimmäisten kohteiden kokemusten perusteella” Sihvola toteaa.

Suunnitelmiensa mukaan Elenia omistaa rakentamansa valokuituverkon ja vastaa kuituliittymien toimittamisesta. Elisa ja Telia tarjoavat asiakkaille netti- ja viihdepalveluita. Elenian valokuituliittymien myynti Akaassa ja Nokialla alkaa maaliskuussa ja rakentaminen huhtikuussa. Kuituverkko valmistuu tämän vuoden aikana. Kuituliittymä maksaa kesäkuun loppuun saakka 1 798 euroa, ja tämän jälkeen 2 480 euroa elokuun loppuun mennessä tilattuna. Myynti päättyy syyskuuhun mennessä. 

Kuituverkon kehitystyön ohessa Elenia jatkaa yhteisrakentamishankkeita kuntien, kuituoperaattoreiden ja muiden infrarakentajien kanssa.