Elenia uudistaa Sysmässä sähköverkkoa 2,2 miljoonalla säävarmaksi kolmella alueella

Elenia uudistaa Sysmässä vanhaa sähköverkkoa säävarmaksi kolmella eri työmaalla. Uudet kaapelit kaivetaan maahan tämän vuoden aikana ja vanhat ilmajohdot puretaan talvella. Uusi verkko saadaan käyttöön vuoden loppuun mennessä.

Ikääntyneen sähköverkon uudistaminen parantaa sähkönjakelun varmuutta, kun maakaapeloimalla uudistettu verkko  ei ole enää sään armoilla. Sysmässä vuoden ensimmäinen urakka käynnistyi maaliskuussa Lahdenpohjan-Virtaan työmaalla. Kaivuutyöt ovat loppusuoralla ja asentajat ovat työmaalla tekemässä uuden verkon asennustöitä. Verkkouudistuksen arvo on 2,2 miljoonaa euroa.

- Uusi verkko saadaan käyttöön heinäkuun lopussa ja vanhat ilmajohdot puretaan ensi talvena. Samalla ilmajohtojen alta vapautuu maata muuhun käyttöön, kertoo projektipäällikkö Jari Alanko Eleniasta.

Korvenkulman-Hallaharjun työmaalla työt käynnistyivät toukokuun ensimmäisellä viikolla. Uusi verkko saadaan käyttöön lokakuun puolivälissä ja purkutyöt hoidetaan talvella. Työmaasta Korvenkulman alue on Asikkalan kunnan puolella.

Syyskuussa alkavat työt vielä Haukkavuoren-Kahusjärven työmaalla, jossa uusi verkko saadaan myös käyttöön vuoden loppuun mennessä.

Sähköverkon uudistushankkeen Elenialle toteuttaa Wire Oy ja kaivuutyöt hoitaa VK Konepalvelut Oy.

70 kilometriä uutta kaapelia

Kolmen työmaan alueelle tulee yhteensä noin 70 kilometriä uutta maakaapeliverkkoa, ja vanhaa ilmajohtoverkkoa puretaan noin 55 kilometriä. Vanhojen pylväsmuuntamojen tilalle asennetaan yhteensä 32 uutta puistomuuntamoa.

Verkon uudistaminen vaikuttaa suoraan 150 asiakkaaseen ja välillisesti yli 1400 asiakkaaseen.

- Kun sähköt kytketään uuteen verkkoon, alueella tulee tunnin, parin mittainen sähkökatko. Siitä ilmoitetaan asukkaille lähempänä erikseen. Työt itsessään eivät vaikuta asukkaisiin sen kummemmin, Alanko kertoo.

Kaivuu- ja kaapelointitöitä tehdään perinteisessä maalaismaisemassa pääasiassa teiden varsilla. Isommista vesistöistä työmaille osuu ainoastaan Tainionvirta, joka yhdistää Päijänteen ja sen itäpuolella olevat järvialueet.

- Kaapeloinnissa mennään Tainionvirran alta suuntaporaamalla. Rannalta rannalle porataan valmiiksi 140 millimetrin paksuinen putki, jonka sisään kaapeli tulee, Alanko selvittää.