Elenian julkinen valmiussuunnitelma poikkeus- ja kriisitilanteisiin
Elenia on tuottanut julkisen version poikkeus- ja kriisitilanteiden valmiussuunnitelmastaan yhteiskunnan, sidosryhmien ja asiakkaiden tarpeisiin. Tavoitteena on antaa yleiskuva millaisiin erilaisiin poikkeus- tai kriisitilanteisiin Elenia sähköverkkopalveluiden tuottajana on varautunut.
Sähköverkko ja siihen liittyvät palvelut ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä perusinfraa. Elenia on rakentanut kokonaiskuvan, millaisiin sähkönjakeluun liittyviin mahdollisiin erilaisiin poikkeus- ja kriisitilanteisiin alalla varaudutaan sekä kuinka laaja-alaista yhteistyötä eri tilanteiden hallinta ja hoitaminen vaatii.
”Teemme jatkuvasti tiivistä ja laaja-alaista yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tähän yhteistyöhön kuuluu yhteisten käytäntöjen jatkuva ylläpito ja päivittäminen. Myös säännöllinen poikkeustilanteiden harjoittelu on erottamaton osa valmiuksien ylläpitoa”, toteaa Elenian turvallisuuspäällikkö Turo Ihonen.
”Yhteiskunnan kriittisiä peruspalveluita tuottavat toimijat, juurikin sähköverkkoyhtiöt tai esimerkiksi vedenjakelu ja teleyhteydet, ovat muuttuneessa turvallisuusympäristössä potentiaaleja häirinnän kohteita. Otamme vastuumme näissä kysymyksissä erittäin vakavasti. Kokonaiskuvan ymmärtämiseksi ja jäsentämiseksi tuomme nyt osaltamme esiin sen, mikä on julkisesti esittävissä”, sanoo Elenian valmiusjohtaja Heikki Paananen.