HOPE ry:n apu kasvoi kolmanneksella tavoittaen jo yli 4000 lasta

HOPE ry:n antama vähävaraisten lapsiperheiden paikallinen auttaminen jatkoi voimakasta kasvuaan vuonna 2012. Hopen apu koetaan helposti lähestyttäväksi, matalan kynnyksen tukimuodoksi, joka auttaa lapsia ja lapsiperheitä vaikeissa elämäntilanteissa.


Valtakunnallisen, vapaaehtoisuuteen perustuvan auttamisjärjestö HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry:n apua sai viime vuonna lähes 1300 vähävaraista tai erilaisia kriisejä kohdannutta perhettä. Tämän lisäksi apua saivat lapset lastensuojelulaitoksissa ympäri maan. Kasvua edellisvuoteen on yli kolmekymmentä prosenttia. Apu tavoitti kaikkiaan jo yli 4000 lasta.


” Valtaosa avuntarpeen yhteydenotoista tuli suoraan perheiltä, osa sosiaali- ja perhetyöntekijöiden kautta. Monissa perheissä ollaan arjen sujumisessa kriittisen tiukoilla. HOPEn jakama harrasteapu ja hyvälaatuiset vaatteet auttavat myös ehkäisemään kiusaamista, mikä on valitettavan suuri ongelma vähävaraisten lasten elämässä. Pieneltä osaltaan apumme tasoittaa lapsiperheiden tuloeroja”, kertoo HOPE ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.


Hopen apu kanavoituu myös turva- ja ensikotien sekä lastensuojelulaitosten kautta lapsille. Avun parissa on myös nuorisokodeista itsenäistyviä nuoria, joille etenkin huonekalulahjoitukset ovat suuri helpotus.


HOPE toimittaa saamansa lahjoitukset suoraan kohteisiin, ilman kustannuksia aiheuttavia välikäsiä. Pääosa tavaralahjoituksista tuli yksityisiltä henkilöiltä, osa yritysten poistoeristä. Valtaosa Hopen huonekalulahjoituksista tulee Ikealta yhteistyön laajennuttua viime vuonna valtakunnalliseksi.

Noin 90 lasta ja nuorta sai HOPEn kautta pidempiaikaisen tuen harrastukseen.


”Hope jakoi myös satoja lippuja urheilu- ja lastenkulttuuritapahtumiin ja järjestimme retkiä. Näiden kokemusten jakaminen koulussa tai päiväkodissa antaa lapselle ilon lisäksi itsetunnolle tärkeän tasavertaisuuden tunteen. Se onkin suuri kannustin vapaaehtoisten työlle. Kuten myös se, että apua saanut palaa luoksemme palaen halusta tehdä vapaaehtoistyötä ja jakaa saamaansa hyvää eteenpäin”, Hostila iloitsee.


Vuonna 2012 HOPEa tukivat Ikean lisäksi mm. Elenia, Valion Oivariini-kampanja, Ben & Jerrys-kampanja, Paf, The Body Shop ja WaBuCo Oy.
 

HOPE - Yhdessä & Yhteisesti ry on vuonna 2009 perustettu valtakunnallinen vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta. HOPE on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja sen toiminta ohjautuu 13 paikallistoimijan välityksellä eri puolille Suomea. www.hopeyhdistys.fi