Hyvä ohjaaja innostaa liikkumaan – Lasten Liike -ohjaajakoulutukset tukevat ohjaajan osaamista

Ohjaajan osaaminen on liikunnallisen harrastamisen näkökulmasta merkittävässä roolissa. Ohjaajan kouluttaminen tukee toiminnan laatua ja turvallisuutta. Lasten Liike -ohjelman ohjaajakoulutukset on suunniteltu tukemaan ohjaajapolullaan eri vaiheissa olevia ohjaajia ja valmentajia. Koulutuksia järjestetään niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin ohjaajille. Koulutukset ovat olennainen osa Suomen Olympiakomitean Lasten liike -kampanjaa, jossa Elenia on mukana.

Osaava ohjaaja osaa huomioida toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten tarpeet sekä innostaa heitä liikkeelle. Ohjaajien kouluttaminen ja heidän ohjaajapolkunsa tukeminen on osaamisen edistämisen keskiössä.

Lasten Liike -ohjelman ohjaajakoulutukset varmistavat ohjaajalle erinomaiset perustaidot sekä antavat runsaasti käytännön työkaluja kaikille avoimen ja innostavan liikunnallisen harrastustoiminnan suunnitteluun.

Olympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija Maria Ulvinen korostaa harrastusympäristön olevan lapselle yhtäaikaisesti merkittävä kasvuympäristö. On tärkeää, että lapsi kokee turvalliseksi ja mielekkääksi osallistua liikuntaharrastukseen mukaan.

– Ohjaajalla on paljon vastuuta ja tämän rooli turvallisen ja lasten oppimista tukevan ilmapiirin rakentamisessa on aivan olennainen. Kuitenkin vain pienellä osalla ohjaajista on varsinaista kasvatusalan koulutusta. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että ohjaajien osaamiseen kiinnitetään huomiota, Ulvinen avaa.

Lasten Liike -ohjaajakoulutukset huomioivat niin lapsen fyysisen kuin psyykkisen kehityksen

Lempäälän Kisan järjestämä Lasten Liike -iltapäiväkerho on toteutettu Olympiakomitean ja Elenian yhteistyön tuella. Lempäälässä Lasten Liike -kerhon ohjaajana toimiva Nanna Svinhufvud, 16, osallistui tänä vuonna Hämeen Liikunnan ja Urheilun järjestämään Lasten Liike -ohjaajakoulutukseen. Svinhufvudin mukaan koulutus tuki omaa ohjaus- ja valmennustyötä monella tapaa.

– Koulutus tarjosi monipuolisia ja mielenkiintoisia sisältöjä, jotka pureutuivat lasten fyysisen tekemisen ohella myös lapsen psyykkiseen puoleen ja sosiaalisiin taitoihin.

Lasten Liike -ohjaajakoulutuksia järjestetään sekä ohjaajana aloitteleville että kokeneille ohjaajille ympäri Suomen Liikunnan aluejärjestöjen toimesta. Aloittelevan ohjaajan koulutuksen sisällöt on suunnattu ohjaajille, joilla ohjaajakokemusta on kertynyt vähän tai ei lainkaan. Kokeneempien ohjaajien koulutus puolestaan syventää jo ohjausosaamista kerryttäneiden taitoja.

Svinhufvudilla aiempaa ohjaajataustaa löytyy muun muassa Lempäälän Kisa Yleisurheilun valmennustehtävistä. Osallistuminen kokeneempien ohjaajien koulutukseen oli Svinhufvudille luonteva vaihtoehto.

– Psyykkisiin ja sosiaalisiin taitoihin sekä lasten motivaatioon paneutuneet sisällöt antoivat todella hyvää ja konkreettista näkökulmaa kerho- ja harrastustoiminnan suunnitteluun. Kun ymmärtää paremmin lapsen toimintaa ja tämän tekemiseen heijastuvia seikkoja, osaa toiminnasta rakentaa lapselle yhä kiinnostavampaa ja mielekkäämpää, Svinhufvud toteaa.

Myös Ulvinen tunnistaa lasten tarpeet merkittäviksi. Hyvä ohjaaja osaa toteuttaa laadukasta toimintaa niin, että kaikki lapset saavat osaamistasolleen sopivaa tekemistä ja heidän toiveensa tulevat kuulluiksi.

– Näen tärkeäksi sen, että liikuntaharrastuksissa kiinnitetään huomiota motoristen taitojen lisäksi muun muassa lapsen keskittymiseen ja sosiaalisiin taitoihin. Harrastuksissa opitut taidot ovat suuressa roolissa myös muilla elämän osa-alueilla, Ulvinen summaa.

Hyvä ohjaaja tukee positiivisten liikuntakokemusten syntyä

Ohjaajista voi tulla merkittäviä aikuisia lasten elämässä. Ulvisen mukaan ohjaaja toimii kuin roolimallina lapselle, jonka vaikutukset voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia.

– Ohjaaja voi vaikuttaa lasten sosiaaliseen kehitykseen ja asenteisiin toimintansa kautta. Hyvä ohjaaja tukee positiivisten kokemusten syntyä ja innostaa näin lasta jatkamaan liikuntaharrastusta myös harrastuksen mahdollisen päättymisen jälkeen, Ulvinen kertoo.

Svinhufvudin mukaan kokeneiden ohjaajien koulutuksen parasta antia oli ajatusten vaihto muiden ohjaajien kanssa. Konkreettisia esimerkkejä tarjottiin peli- ja leikkivinkeistä aina haastavien tilanteiden kohtaamiseen.

– Oli tosi hyvä, että pääsimme valmentajien kesken pallottelemaan ajatuksiamme ja jakamaan kohtaamiamme tilanteita. Oli opettavaista kuulla, millaisin keinoin muut ohjaajat ovat saaneet lapsia motivoitumaan ja innostumaan tekemisestä, Svinhufvud kuvaa.

Lempäälän Kisa Yleisurheilussa koulutuksia suositellaan seuran kaikille ohjaajille ja valmentajille.

– Koulutuksen opit soveltuvat hyvin erilaisiin ympäristöihin Lasten Liike -kerhojen lisäksi. Koulutuksesta saadun starttipaketin tarjoamat materiaalit ovat toki käytössä kerhoissamme, mutta näistä sai hyvää pohjaa myös muiden kerho- ja harrastusryhmien ohjaukseen, toteaa Svinhufvud.

Valmis konsepti helpottaa toiminnan aloittamista

Lasten Liike -koulutukset tarjoavat valmiin konseptin ohjaajien kouluttamiseen. Liikunnallisen harrastamisen näkökulmasta nämä tukevat erityisesti Harrastamisen Suomen mallin mukaisen kerhotoiminnan järjestämisessä.

Koulutukset soveltuvat niin kuntien kuin seurojen toimintaan. Ohjaajakoulutukset tarjoavat valmiita tuntirakenteita, pelejä ja leikkejä. Lisäksi Lasten Liike -ohjelman laatulupaus varmistaa ohjaajien saavan tarvittavat perustaidot kerhotoiminnan ohjaustehtäviin.

– Lasten Liike -koulutukset on rakennettu tärkeiden perusasioiden ympärille. Ohjaaja oppii toimimaan lapsilähtöisesti, koko ryhmää huomioiden sekä soveltamaan toimintaa kaikille sopivaksi esimerkiksi toimintarajoitteet tai monikulttuurisuus huomioiden. Vaikka koulutus ei vastaakaan pedagogista pätevyyttä, se antaa kaikille ohjaajille yhtäläiset hyvät perustiedot liikuntaharrastusten ohjaamiseen, summaa Ulvinen.

Koulutusten myötä sekä kunnat että seurat voivat hyödyntää Lasten Liike -laatumerkkiä osoituksena laadukkaasta toiminnasta.

– Laatumerkki osoittaa toiminnan olevan kaikille saavutettavaa ja avointa. Koulutuksen käyneet ohjaajat osaavat huomioida eri tasoiset liikkujat ja huomioida jokaisen lapsen yksilönä. Koulutusten avulla haluamme varmistaa, että jokainen lapsi pääsee kokemaan innostavia liikuntakokemuksia, Ulvinen toteaa.

Suomen Olympiakomitea toteuttaa yhteistyössä Elenian kanssa Lasten Liike -liikuntakerhoja kolmella paikkakunnalla: Laukaassa, Lempäälässä ja Kalajoella. Suomen Olympiakomitean ja Elenian yhteistyön tavoitteena on tarjota koululaisille mahdollisuus liikunnan iloon koulupäivien päätteeksi liikuntakerhojen avulla.

Lue lisää Lasten liike -toiminnasta Suomen Olympiakomitean sivuilta.

Liikunnan riemua Lasten liike -kerhossa Kalajoella. Kuva: Suomen Olympiakomitea