Keskiviikon iltapäivän ja illan kovat tuulet voivat aiheuttaa sähkökatkoja

Sääennusteiden mukaan keskiviikon kovat tuulet yltävät Elenian verkkoalueelle iltapäivästä alkaen. Puhuria on tulossa sääennusteiden mukaan Pirkanmaan itäisiin osiin, Kanta- ja Päijät-Hämeeseen sekä Keski-Suomeen.

Tuulet alkavat iltapäivästä ja kovimmillaan ne ovat todennäköisesti illan suussa. Tuulet tyyntynevät illalla yhdeksän aikoihin. Mahdollisesti melkein 20 metriä sekunnissa puhaltavat tuulet voivat aiheuttaa sähkökatkoja. Sateen vuoksi puissa on myös veden painoa, ja tuulet voivat vaurioittaa puustoa. Olemme urakoitsijakumppaneittemme kanssa valmiina hoitamaan sähkökatkoja.

Huolenpitoa erityisryhmille pitkissä sähkökatkoissa

Haluamme varmistaa esimerkiksi terveydentilan tai ikääntymisen vuoksi erityistarpeita omaavien asiakkaidemme varautumisen ja tiedonsaannin sähkökatkoissa.

Tarjoamme ympäri vuorokauden palvelevan päivystyslinjan sekä kohdennettua tiedottamista sähkönjakelun laajoissa häiriötilanteissa. Palvelulupauksella tarjoamme ohjepaketin sähkökatkoihin varautumisessa, varautumisviestin ennen laajoja suurhäiriötilanteita ja erillisen puhelinlinjan sähkökatkotilanteesta kysymiseen.

Ilmoita, jos sinä tai läheisesi tarvitsette ohjeet pitkiin sähkökatkoihin varautumisessa ja opastavaa tietoa sähkökatkon aikana. Tutustu palvelulupaukseemme täällä ja liity mukaan täältä.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri puh. 0800 100 100

• Ajantasaista tietoa Elenian sähköverkon katkoista löydät karttapalvelustamme.
• Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat.
 Näin varaudut sähkökatkoon
• Toimi näin sähkökatkon sattuessa

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 0800 100 100.