Olet täällä

Kumppanimme BirdLife Suomi tiedottaa: Linnunpöntöissä runsaasti asukkaita

Tuulihaukka. Kuva: Ari Ahlfors.

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan linnunpöntöissä on tänä vuonna runsaasti asukkaita. Hieman yli puolet tarkkailluista linnunpöntöistä on ollut asuttuja. Runsaimmat pöntöistä bongatut lintulajit ovat kirjosieppo, talitiainen ja sinitiainen.

Pesintä on todettu 56 prosentissa tapahtumaan ilmoitetuista linnunpöntöistä, mikä on hieman edellisvuotta enemmän.

Yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja ja talitiaisia on todettu varsin keskimääräisesti, mutta sinitiaisia selvästi keskimääräistä enemmän. Eniten runsastunut laji on toista vuotta peräkkäin pikkuvarpunen. Niiden pesiä on todettu yli 20 % enemmän kuin edelliskesänä. Ensimmäiseen vuonna 2013 järjestettyyn pönttöbongaukseen verrattuna pikkuvarpusia on tänä vuonna kaksi kertaa enemmän.

Viime viikonloppuna järjestetyn Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksannen kerran.

Alustavat tulokset perustuvat vajaan 2 000 havainnointipaikan ja yli 17 000 pöntön havaintoihin.

Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa vielä sunnuntaihin 14.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. Tapahtuman tulossivuilla voi tarkastella lajikohtaisesti, missä pönttöpesintöjä on havaittu ja missä vaiheessa eri lajien pesinnät nyt ovat eri puolilla Suomea.

Lisätietoa. Pönttöbongaus-verkkosivut