Kumppanimme BirdLife Suomi tiedottaa: Vietä hauska lintupäivä pihalla

BirdLife Suomi järjestää sunnuntaina 16.5. kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille hauskan kevättapahtuman.

Bongaa päivä pihalla -nimisessä tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tapahtuman tarkoituksena on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä koronaturvallisesti kotipiirissä.

”Viime keväänä järjestettiin ensimmäistä kertaa lintutapahtuma, johon sai osallistua yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Tapahtuman suosio yllätti: siihen osallistui yli 4 600 ihmistä lähes 3 000 pihalla. Saadun palautteen perusteella tapahtuma on nyt uudistettu”, kertoo BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa.

Viimevuotiseen tapaan lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan pihapiiristä. Havainnointialue voi ulottua kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa milloin tahansa klo 5 ja 17 välillä. Koko tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää havainnointiin, vaan jokainen voi osallistua itselleen sopivimmalla tavalla – vaikka satunnaisella havainnoinnilla puutarhatöiden lomassa.

”Jo viime vuonna moni osallistuja yllättyi, kuinka paljon erilaisia lintulajeja voi nähdä lähtemättä mihinkään. Kyseessä ei kuitenkaan ole kilpailu, vaikka harrastajat voivatkin leikkimielisesti kisailla keskenään lajimäärillä”, muistuttaa Arkiomaa.

Bongaa päivä pihalla on maksuton tapahtuma, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella heti tapahtuman päätyttyä. Tulosten kertymistä voi seurata lähes reaaliaikaisesti tapahtuman verkkosivuilta.

Lue lisää tapahtuman omilta verkkosivuilta.