Olet täällä

Lumikuormaisten puiden poisto sähköverkon vierimetsistä jatkunut pari viikkoa

Tuhansia puita on poistettu sähkökatkojen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi

Parin viime viikon lumisateet ovat kasvattaneet lumikuormaa puustossa ja aiheuttaneet vaihtelevasti sähkökatkoja. Sääennusteiden mukaan viikonloppuna lunta on tulossa lisää. Elenian sähköverkon tilanteen kartoittaminen helikopterilennoin jatkuu sään salliessa edelleen viikonlopun aikana. Työpartiot kaatavat sähköverkon vierimetsistä johdoille taipuneita lumisia puita.

Vuodenvaihteen Aapeli-myrskystä lähtien lumikuormasta johtuvia uhkaavia vikapaikkoja on Elenian verkossa paikannettu vajaat 2000. Sähköverkkoa uhkaavien puiden poiston ajaksi joudumme joissain tapauksissa tekemään keskeytyksiä sähkönjakeluun. Helikopteritarkastukset jatkuvat sekä lauantaina että sunnuntaina.

Elenian sähköverkossa pahiten puusto on kärsinyt lumikuormista Pohjois-Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa sekä Itä-Hämeessä. Näillä alueilla helikoptereita on käytetty koko ajan vikapaikkojen paikantamiseen, ja uhkaavilla vika-alueilla asentajien työ jatkuu.

Vierimetsien puut taipuvat lumen painosta verkoille
Vaikka lumi on pakkaslunta, on lumen ja jään paino puustossa karttunut koko ajan. Sekä lehti- että havupuita taipuu sähköverkolle johtoalueiden vierimetsistä katkoen sähköjä. Monin paikoin yhtä sähkökatkoa kohti on ollut useita vikapaikkoja, mikä on hidastanut työtä sekä vaikeuttanut arvioitujen korjausaikojen antamista.

Tänään helikopterilennoilta paikannettiin jälleen lähes 300 kohdetta, joissa lumenpainosta taipuvat puut uhkaavat sähkönjakelua. Työtilanne maastossa on haastava lumisten olosuhteiden takia.

Tiedätkö sähköverkkoa uhkaavan vian tai vikapaikan – ilmoita siitä meille.
Palvelemme vuorokauden ympäri. Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri numerossa 020 690 911.

Ajantasaista tietoa Elenian sähköverkon katkoista löydät karttapalvelustamme www.elenia.fi/sähkökatkokartta
Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat.

Asiakkaamme voivat tilata maksuttoman tekstiviestipalvelun sähkökatkoista suoraan matkapuhelimeensa Elenia Aina -palvelun avulla.

Varoitus
Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.

Kuva: Toni Huuskonen, Voiman Oy