Rakennamme Ruovedelle uuden sähköaseman – osana projektia neljä kilometriä kaapelia Näsijärven pohjaan
Ruovedelle rakennettava uusi Syvälän sähköasema vahvistaa alueen sähkönjakelua merkittävästi. Kumppanimme, Sähkölandia Oy:n urakoiman aseman rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja aseman on määrä valmistua loppuvuodesta 2026.
Uusi sähköasemamme parantaa alueen muiden sähköasemien korvattavuutta häiriötilanteissa ja myös lisää verkon kapasiteettia. Samalla sähkönlaatu paranee verkkopituuksien lyhentyessä.
Syvälän uusi sähköasema on merkittävä investointi alueen sähköverkkoon. Sen avulla pystymme parantamaan sähkön toimitusvarmuutta ja rakentamaan entistä joustavamman verkon erilaisiin käyttö- ja häiriötilanteisiin.
Neljä kilometriä kaapelia Näsijärven pohjaan
Sähköasemahankkeeseen liittyen asensimme Kurussa Näsijärven pohjaan neljä kilometriä keskijännitekaapelia. Kaapelointi on osa Ruoveden uuden sähköaseman ja Kurun välistä runkoyhteyttä.
– Lyhin reitti kulki suoraan Näsijärven poikki, joten kaapeli asennettiin järven pohjaan merikaapelina. Työ oli toteutukseltaan vaativa. Kaapeli toimitettiin työmaalle neljässä kelassa, joista kukin painoi noin 17 tonnia, projektipäällikkö Pasi Seppi kertoo.
Asentaminen vesistöön vaati tarkkaa suunnittelua ja huolellista toteutusta, erityisesti vaihtuvien sääolosuhteiden vuoksi. Huonojen tuuliolosuhteiden vuoksi alkuperäinen aikataulu muuttui viikolla myöhäisemmäksi. Asennuksen toteutti kumppanimme Veljekset Hemming Oy.
– Merikaapelin asentaminen Näsijärven pohjaan oli teknisesti mielenkiintoinen ja vaativa työvaihe. Vesistökaapeloinnin avulla saimme toteutettua runkoyhteyden tehokkainta mahdollista reittiä pitkin, mikä tukee koko alueen sähköverkon kehittämistä pitkälle tulevaisuuteen, Seppi sanoo.
Investointimme vaikutukset tulevat näkymään alueen asukkaille positiivisesti.
– Uusi runkoverkkoyhteys parantaa Kurun seudulla asiakkaidemme sähkön toimitusvarmuutta sekä sähkön laatua, Seppi toteaa.
Katso videolta, miltä kaapelin asennus Näsijärven pohjaan näyttää käytännössä.





