Turvallisuuden pitkäjänteistä kehittämistä – eurooppalaisia sähköverkkoyhtiöitä kokoontui Elenialla
Järjestimme järjestyksessään seitsemännen DSO Safety Collaboration -työpajan Tampereella huhtikuussa. Työpajaan osallistui Macquarie Asset Managementin (MAM) portfolioon kuuluvien eurooppalaisten sähköverkkoyhtiöiden turvallisuustyön edustajia viidestä maasta. Tapaamisen tarkoituksena oli jakaa oppeja turvallisuustyön kehittämisestä ja keskustella avoimesti myös mahdollisista haasteista.
Tapaaminen on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2022 lähtien ja se järjestettiin nyt toista kertaa Suomessa.
”Työpajassa tarkastelimme keskeisiä turvallisuuskehityskohteita, joiden parissa yritykset tällä hetkellä työskentelevät”, kertoo Elenian turvallisuuspäällikkö Turo Ihonen. ”Esimerkiksi kriittisten riskien hallinta sekä turvallisuuskulttuurin ja turvallisuusjohtamisen parantaminen olivat asialistalla.”
”Vuosien varrella olemme tehneet useita parannuksia turvallisuustyöhömme näiden tapaamisten perusteella. Esimerkiksi korkean riskin tapaturmien tutkinta on parantunut huimasti”, Ihonen jatkaa.
Yhteistyössä on Elenian lisäksi mukana sähköverkkoyhtiöt Kreikasta, Slovakiasta, Romaniasta ja Espanjasta. Lisäksi tapaamisissa on mukana MAMin edustajia. Työpajan jälkeen osallistujat pääsivät työmaavierailulle Elenian Säävarma -työmaalle Liesjärvelle Tammelaan.
”On todella arvokasta jakaa tietoa, oppia kollegoilta ja jakaa parhaita käytäntöjä, sillä turvallisuus on meille yhteinen asia ja se on lähellä sydäntämme”, toteaa Elenian toimitusjohtaja Jorma Myllymäki.