Elenian tuella uusia lasten liikuntakerhoja Heinolaan, Hämeenlinnaan ja Lapualle

Elenia ja Suomen Olympiakomitea käynnistävät yhteistyössä 20 uutta liikunnallista iltapäiväkerhoa alakouluikäisille lapsille Heinolassa, Lapualla ja Hämeenlinnassa. Maksuttomat kerhot tarjoavat lapsille turvallisen tavan liikkua ohjatusti koulupäivien jälkeen. Syksyllä alkavat kerhot jatkuvat koko syys -ja kevätlukukauden 2022–2023.

Liikuntakerhot ovat osa Olympiakomitean Lasten Liike -kampanjaa, jossa Elenia on mukana yhteistyökumppanina. Yhteistyö alkoi viime vuonna. Syys- ja kevätlukukaudella 2021–2022 kerhotoimintaa järjestettiin Elenian tuella Laukaassa, Lempäälässä ja Kalajoella.

– Saimme lapsilta ja lasten vanhemmilta paljon hyvää palautetta liikuntakerhoista. Meille on iso ilo saada nämä parikymmentä uutta lasten liikuntakerhoa aloittamaan toimintansa uusilla paikkakunnilla, sanoo Elenian sidosryhmäpäällikkö Jarno Lindén.

Laukaassa liikuntakerhot olivat monelle lapselle viikon kohokohta

Lasten innostus palkitsee

Aiempaan tapaan Olympiakomitea toteuttaa liikuntakerhot tänäkin lukuvuonna kuntien, koulujen ja paikallisten urheiluseurojen kanssa ja kouluttaa kerhojen ohjaajat. Heinolassa aloittaa 6 kerhoa, Hämeenlinnassa 8 palloilulajeihin keskittyvää kerhoa ja Lapualla 6 kerhoa. Kerhoja pyörittävät paikalliset urheiluseurat. Lisätietoja syyskuussa käynnistyvistä kerhoista löytyy osoitteesta lastenliikeiltapaiva.fi.

Hyvä ohjaaja innostaa liikkumaan – Lasten Liike -ohjaajakoulutukset tukevat ohjaajan osaamista

Lasten Liike -kerhoja järjestävät seurat ja ohjaajat ovat sitoutuneet Lasten Liike -toiminnan laatulupauksiin, joihin kuuluu muun muassa lasten toiveiden kuuleminen sekä kerhopalautteiden seuraaminen. Syksyn kerhotoimintaa Olympiakomiteassa koordinoiva Marianna Tarhala kertoo palautteen olleen alusta alkaen hyvin myönteistä.

– Olemme kysyneet lasten huoltajilta, miten hyvin toimintamme on onnistunut, miten innostunut lapsi on ollut, ovatko he saaneet riittävästi tietoa ja miten hyvin ohjaajat ovat onnistuneet toiminnan toteuttamisessa. Kaikkien vastausten keskiarvot ylsivät yli 4:n, kun asteikko oli 1–5. Erityisen palkitsevaa oli nähdä lasten innostumista kuvaava tulos 4,4. Se kertoo, että kerhoista on todella pidetty, Tarhala iloitsee.

Lindén näkee yhteistyössä toteutettavien liikuntakerhojen antavan koululaisille energistä puuhaa koulupäivien jatkoksi arkeen sopivalla tavalla.  

– Haluamme tukea perheiden arkea tarjoamalla lapsille mahdollisuuden maksuttomaan liikuntaharrastukseen koulupäivän yhteydessä. Viime lukuvuonna tukemme piirissä oli yhteensä noin 200 lasta ja kerhotunteja kertyi yhteensä 400. Nyt yhdessä seurojen ja koulujen kanssa innostamme uusia lapsia mukaan liikkumaan. Kokemukset ja saatu palaute osoittavat, että tällaiselle toiminnalle on suuri tarve, Lindén toteaa.

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi

Elenia tarjoaa sähköverkkopalveluita sekä energia-alalle monipuolisia asiakaspalveluita. Suomen toiseksi suurimpana sähköverkkoyhtiönä palvelemme 435 000 asiakasta Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta, rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä, mittaamme asiakkaitten sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Uudistamme ikääntyvää sähköverkkoa säävarmaksi ja kehitämme älykkään sähköverkon ratkaisuja. Vastuullisuus on toimintamme perusta. www.elenia.fi

Kuva Milla Vahtila