Keskiviikon ja torstain ukkoset voivat katkoa sähköjä

Sääennusteen mukaan tänään iltapäivällä ukkossolut voivat katkoa sähköjä Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Tämän päivän ukkoset laantuvat illan aikana. Torstaina ukkosia on sääennusteen mukaan tulossa aamusta uudelleen Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjanmaan maakunnissa sekä Päijät-Hämeessä.

Huomisen ukkosmyterit ovat todennäköisesti rajumpia kuin nyt keskiviikolle ennustetut ukkoset.

Tänään ukkoset tuovat mukanaan paikoin rajuja paikallisia sateita. Huomenna ukkosiin liittyy kovia myrskypuuskia sekä niihin liittyviä tuulen suihkuvirtauksia, rankkasadetta sekä rakeitakin. 

Olemme tiistain ja keskiviikon aikana varautuneet ukkosten aiheuttamien sähkökatkojen hoitoon. Huomisen paikallisten rajuilmaesiintymien osalta sähkökatkojen korjaustöihin ryhdytään, kun työ maastossa on asentajille turvallista.

Keskiviikon ja torstain ukkoset kulkevat rintamana keskeltä eteläistä ja keskistä Suomea. Huomisen torstain ukkosmyrskyinen sää rauhoittuu iltaa kohti.

Maastossa voi olla tuulien riepottamia kaatumaisillaan olevia puita, joista on hyvä ilmoittaa vikapalveluumme 020 690 911.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri numerossa 020 690 911

Varoitus
Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.
Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.