Päijät-Hämeen vakavimpien verkkovaurioiden korjaus jatkuu tauotta, osa yön yli perjantaille

Keskiviikon ukkosmyrsky runteli Elenian sähköverkkoa vakavimmin Päijät-Hämeessä Asikkalassa ja Sysmässä, jonne osui ukkosen aiheuttamia syöksyvirtauksia. Paikoin sähköverkkoa joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen, ja tämän vuoksi osa sähkökatkoista kestää pitkään, huomiseenkin. Maastosta asentajilta saatujen tietojen mukaan myrskypuuskien kaatamat puut ovat vaurioittaneet sähköverkon lisäksi myös kiinteistöjä.

Vaurioituneita sähköjohtoja, sähköverkon rikkoutuneita pylväitä tai kaatunutta puustoa verkon läheisyydessä ei saa itse mennä siirtämään eikä koskea mihinkään vaurioituneen verkon osiin. Kaikki työ sähköverkossa on ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Sähkökatkoista tietoa ja palvelua

  • Juhannuksen viettoon mökeille lähtiessä on hyvä tarkistaa oman verkkoalueen tilanne sähkökatkokartoilta.
  • Elenian sähkökatkotilanteen kuntatasolla paikallisesti näet täältä. Suurentamalla karttaa lähemmäksi omaa kohdettasi saat paikallista tietoa.
  • Keskijänniteverkon viat ovat tiedossamme automaattisesti. Vaurioiden vakavuudesta saamme tietoa asentajilta paikan päältä.
  • Pienjänniteverkon viat tulevat kartalle esiin sitä mukaa, kun saamme niistä asiakkailta ilmoituksen.

Sähköverkon vikojen korjausta edistää, kun saamme asiakkailta tiedon vikakohteiden sijainnista ja millaisesta vauriosta on kyse esimerkiksi mökkitiellä. Vikailmoituksen voi tehdä soittamalla 0800 100 100. Asiakkaiden vikailmoituksia olemme saaneet torstaina jatkuvasti ja niitä tulee varmasti edelleen myös perjantaina, kun ihmiset pääsevät mökeilleen.  

Pahoittelemme ukkosmyrskyn aiheuttamien vakavien verkkovaurioiden korjausten ja sähkökatkojen kestoa. Kiitämme asiakkaitamme ymmärryksestä, kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä poikkeuksellisen rajun ukkosen aiheuttamien korjausten aikana. Kiitämme asiakkaitamme myös tärkeistä vikapaikkatietojen ilmoituksista.

Olemme viimeisen vuosikymmenen aikana uudistaneet säävarmaksi yli puolet sähköverkostamme ja työ jatkuu edelleen. Ilman verkkouudistuksia olisi eilisen myrskyn sähkökatkojen määrä ollut kolminkertainen. Etelästä vyörynyt ukkonen saavutti Elenian alueen keskiviikkona myöhään iltapäivällä. Pahimmillaan koko Suomessa oli lukuisten verkkoyhtiöiden alueilla sähköttömiä asiakkaita yli 100 000.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri puh. 0800 100 100

• Ajantasaista tietoa Elenian sähköverkon katkoista löydät karttapalvelustamme.
• Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat.
 Näin varaudut sähkökatkoon
• Toimi näin sähkökatkon sattuessa

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 0800 100 100.