Ukkosmyrsky runteli pahoin Päijät-Hämettä – Asikkalassa ja Sysmässä vakavia verkkovaurioita

Keskiviikon ukkosmyrsky runteli Elenian sähköverkkoa vakavasti Päijät-Hämeessä, erityisesti Päijänteen rannoilla Asikkalassa ja Sysmässä. Asentajilta saatujen tietojen mukaan myrskypuuskien kaatamat puut ovat vaurioittaneet sähköverkon lisäksi myös kiinteistöjä. Paikoin sähköverkkoa joudutaan rakentamaan kokonaan uudestaan, kun kaatunut puusto on ensin saatu raivattua pois tieltä.

Elenia palautti 90 % sähkökatkon kokeneista asiakkaista sähköt illan ja yön aikana. Valtaosalle vielä torstaiaamuna sähköttömänä oleville asiakkaille saadaan sähköt palautettua päivän aikana. Sähköverkon vakavien vaurioiden vuoksi joissakin kohteissa työ jatkuu perjantaiyölle.

Pääkaupunkiseudulta sisämaahan vyörynyt ukkonen saavutti Elenian verkkoalueen keskiviikkona myöhään iltapäivällä. Salamoinnin lisäksi ukkonen toi myrskypuuskia, jotka katkoivat sähköjä Elenian verkossa Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Lisäksi myöhemmin toinen ukkosrintama eteni Keski-Suomen länsiosissa aiheuttaen lisää sähkökatkoja.

Kiitämme asiakkaitamme ymmärryksestä, kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä poikkeuksellisen rajun ukkosen aiheuttamien korjausten aikana. Samoin kiitämme asiakkaitamme tärkeistä vikapaikkatietojen ilmoituksista.

Huolenpitoa erityisryhmille pitkissä sähkökatkoissa

Haluamme varmistaa esimerkiksi terveydentilan tai ikääntymisen vuoksi erityistarpeita omaavien asiakkaidemme varautumisen ja tiedonsaannin sähkökatkoissa.

Tarjoamme ympäri vuorokauden palvelevan päivystyslinjan sekä kohdennettua tiedottamista sähkönjakelun laajoissa häiriötilanteissa. Palvelulupauksella tarjoamme ohjepaketin sähkökatkoihin varautumisessa, varautumisviestin ennen laajoja suurhäiriötilanteita ja erillisen puhelinlinjan sähkökatkotilanteesta kysymiseen.

Ilmoita, jos sinä tai läheisesi tarvitsette ohjeet pitkiin sähkökatkoihin varautumisessa ja opastavaa tietoa sähkökatkon aikana. Tutustu palvelulupaukseemme täällä ja liity mukaan täältä.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri puh. 0800 100 100

• Ajantasaista tietoa Elenian sähköverkon katkoista löydät karttapalvelustamme.
• Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat.
 Näin varaudut sähkökatkoon
• Toimi näin sähkökatkon sattuessa

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 0800 100 100.