Myrskypuuskat katkovat sähköjä lauantai-illan ja sunnuntain aikana

Ennusteista poiketen ensimmäiset puuskatuulet saapuivat Elenian verkkoalueelle jo lauantai-iltapäivän aikana. Yöksi tuulet hieman rauhoittuvat, mutta voimistuvat uudelleen sunnuntai-aamuna ja jatkuvat sunnuntai-iltaan asti.

Olemme varautuneet kumppaneidemme kanssa viikonlopun myrskyisiin puuskiin. Elenian verkkoalueella myrskyisät puuskat ovat lauantain aikana aiheuttaneet vikoja erityisesti Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pirkanmaalla. Huomenna on odotettavissa, että myrskytuulet kaatavat puita ja repivät oksia vaurioittaen sähköverkkoa erityisesti Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa, joten sähkökatkoja on odotettavissa. Myrskypuuskissa tuulennopeus ylittää 20 metriä sekunnissa.

Elenian käyttökeskus rajaa sähköverkon vika-alueita mahdollisimman pieneksi ja palauttaa sähköjä verkon vaurioitumattomiin osiin. Näille rajatuille vika-alueille, joilla sähköt on poikki, ohjataan työryhmiä sähkökatkojen korjaukseen heti kun se on turvallista.

Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri numerossa 020 690 911.
Ajantasaista tietoa Elenian sähköverkon katkoista löydät karttapalvelustamme.
Energiateollisuus ry:n karttapalveluun on koottuna kaikkien sähköyhtiöiden sähkökatkokartat.
Asiakkaamme voivat tilata maksuttoman tekstiviestipalvelun sähkökatkoista suoraan matkapuhelimeensa Elenia Aina -palvelun avulla.

Näin varaudut sähkökatkoon
Palvelumme sähkökatkon aikana

Varoitus

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.
Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys Elenian vikapäivystykseen 020 690 911.