Vastuulli­suusohjelma ja -raportointi

Nainen ja lapsi tabletin äärellä

Vastuullisuus toimintamme perustana

Vastuullinen tapa toimia on meille Eleniassa luonnollinen osa työtämme ja palveluamme. Tehtävämme yhteiskunnassa sujuvan arjen turvaajana edellyttää sitä meiltä. Strategiamme tärkeimpiä tavoitteita ovat asiakkaiden luottamuksen ansaitseminen, toiminnan tehokkuus, sähkömarkkinoiden uudistaminen sekä ilmastonmuutoksen torjunnan edistäminen. Nämä ovat perustana vastuullisuusohjelmallemme ja tuovat vastuullisuuden strategiamme ytimeen.

Olemme viime vuosina ottaneet merkittäviä askeleita vastuullisuutemme eteenpäin viemisessä. Olemme osallistuneet globaaliin infra-alan vastuullisuusarviointiin GRESBiin loistavin tuloksin jo kuutena perättäisenä vuonna. Vuonna 2021 asetimme vastuullisuuden visiotavoitteet vuodelle 2035 ja sitouduimme myös tieteeseen perustuviin globaaleihin ilmastotavoitteisiin. Vastuullisuusohjelmaa ja sen tavoitteita kirkastettiin jälleen 2023.

Vuonna 2024 valmistaudumme EU:n kestävyysraportointidirektiivin käyttöönottoon kehittämällä osaamista sekä täsmentämällä vastuullisuustyön organisointia.

Elenian vastuullisuusraportit

Uutisia vastuullisuudesta

Vastuullisuusohjelmamme pääteemat ja visiotavoitteet

turvallisuuden symbolina sydän

Turvallisuus ja hyvinvointi työssä

Työmme ovat turvallisia. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia ja ammattitaidon kehitystä. Työyhteisömme on yhdenvertainen. Tavoitteemme on, että vuoteen 2035 mennessä Elenian töissä ei tapahdu yhtään tapaturmaa.
Lue lisää
piirrossymboli kahvikupista

Asiakaskokemus ja verkkopalveluiden laatu

Välitämme asiakkaidemme arjen sujuvuudesta tarjoamalla turvallista, laadukasta ja ystävällistä palvelua sekä huolehtimalla verkkopalveluiden luotettavuudesta kaikissa olosuhteissa. Tavoitteemme on nostaa Luottamus ja maine -tutkimuksemme tulos tasolle 3,5 vuoteen 2035 mennessä.
Lue lisää
Piirrossymboli ilmastotyölle

Ilmastotyö ja edelläkävijyys

Edistämme kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan rakentamista. Kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito ovat toimintamme perusta. Tavoitteemme on Net Zero Elenia eli kohti nollaa Elenian omien päästöjen osalta vuoteen 2035 mennessä.
Lue lisää
Omenasymboli grafiikkana

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Luomme arvoa yhteiskuntaan. Edistämme hiilivapaasti sähköistyvän yhteiskunnan kehitystä. Tavoitteemme on, että vuoteen 2035 mennessä verkkoomme syötetään yhtä paljon uusiutuvaa energiaa kuin asiakkaamme energiaa käyttävät.
Lue lisää

Elenia ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille

Elenia rakentaa kestävää, älykästä ja säävarmaa sähköverkkoa asiakkailleen sekä mahdollistaa uusiutuvan energian verkkoon liittämisen.
YK8

Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja

Elenia huolehtii omien työntekijöidensä ja kumppaneidensa työhyvinvoinnista ja –turvallisuudesta sekä edellyttää eettisten periaatteiden kunnioittamista kaikessa toiminnassa. Elenia työllistää paikallisesti.
YK9

Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita

Elenia tekee vastuullisia materiaalihankintoja sekä innovatiivisia ratkaisuja energiamurroksen edistämiseksi.
YK11

Taata turvalliset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat

Elenia varmistaa energian saannin ja toiminnan jatkuvuuden kaikissa tilanteissa.
YK13

Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan

Elenia mahdollistaa energiamurroksen kehittämällä älykästä sähköverkkoa ja tarjoaa alustan energiamarkkinoille. Elenia parantaa energian ja materiaalien käytön tehokkuutta sekä sähköverkon kiertotaloutta.
YK17

Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta

Elenia vaikuttaa asiakaslähtöisellä ja paikallisella sidosryhmäyhteistyöllä sekä edellyttää kumppaneilta lakien, sopimusten ja työehtojen noudattamista sekä sitoutumista vastuullisuusperiaatteisiin.

Elenian eettiset periaatteet ja toimintapolitiikat

Elenian toimintaa ohjaavat Elenian eettiset periaatteet ja toimintapolitiikat, jotka ovat henkilöstö-, työterveys- ja työturvallisuus-, omaisuudenhallinta-, hankinta-, tietoturva-, riskienhallinta- sekä ympäristöpolitiikka.

Vastuullisuuden yhteyshenkilöt